keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Törkeä heitteillejättö

Niin on blogi-paralle vahingossa käynyt. Mutta kun on ollut kaikenlaista...
Sitten viimeisen blogipäivityksen olen ottanut osaa I see dead people -Halloween-pileisiin:


Anna Nicole Smith & Albert Einstein
I ain't sayin' she's a gold digger...

Marraskuussa porukat olivat Lontoon suunnalla ystäviensä häissä, joten treffattiin Lontoossa ja käytiin Madame Tussaudin vahakabinetissa ja London Eyessa.
Sumuinen Lontoo London Eyesta kuvattuna

Vietin myös ensimmäisen Kiitospäiväni, joka oli vähän kuin minijoulu ilman lahjoja. Ruoka oli kuitenkin herkkua. Valitettavasti näistä kekkereistä ei taida olla yhtään kuvia.

Marraskuun lopussa oli ratsastuskerhomme C-joukkueen eli minun joukkueeni ekat kisat. Aloitettiin iisisti kotivoitolla. Henkilökohtaisestihan voitin koko roskan ;)
Cashellen kyydissä kouluradalla. Kuvan on ottanut Holly Crimp.

Joulukuussa kävin Suomessa parin viikon joululomalla. Odotin ihan sairaasti lumista talven ihmemaata, ja mitä siellä sitten oli tarjolla? 

No ei ainakaan lunta. Onneksi joulutunnelmaa löytyi sitten jouluvalmisteluista, kuten kuusenkoristelusta ja pipareiden leipomisesta. Ja tietysti ihanien ihmisten seurasta!

Joulunpyhien jälkeen palasin takaisin Englantiin. Juuri ja juuri sai matkalaukun purettua, kun jo piti taas pakata seuraavaa reissua varten. Matkattiin Yorkiin uudenvuoden viettoon, ja hyytävästä kelistä huolimatta oli erinomaisen hauskaa. Niin hauskaa, ettei kameraa juuri tullut käytettyä. Ainoa kuva taitaa olla tämä aamun pikkutunteina otettu komea räpsäys todisteena siitä, että Willow Discossa on oltu:
Willow Disco on päiväsaikaan kiinalainen ravintola... :D
Vuoden vaihduttua ryhdyttiin etsimään taloa ensi lukuvuodelle, ja niissä puuhissa ollaan kyllä edelleen. Edelleen jaksaa hämmästyttää, millaisia lääviä täällä kehdataan tyrkyttää vuokralle, ja vieläpä mihin hintaan! 

Tammikuun puolivälin tienoilla toinen lukukausi alkoi, ja sen myötä kurssit Syntax 1 sekä Learning and teaching languages. Syntaksikurssi on hyvin mielenkiintoinen, mutta tuo toinen, kieltenopetukseen ja -oppimiseen keskittyvä kurssi on kyllä sellaista kuraa, että.

Heti lukukauden alkuun oli ratsastusjoukkueen toinen kilpailu, tällä kertaa matkattiin luoteis-Lontooseen, Brunelin isännöimiin kilpailuihin. Ja taas voitettiin! 
Scoresheet todisteena Kentin ylivoimaisuudesta
...Ja tästä kahden viikon kuluttua oli jo seuraavat, Royal Hollowayn isännöimät kilpailut Maidenheadissa. Voittoputki ikävästi katkesi, mutta ei kai se toinen sijakaan ihan huono ole.
Poniratsastusta, mentiin TÄYSIII!
Nyt kuitenkin tilanne on kilpailujen osalta se, että viimeisessä kilpailussa Brightonissa meidän tarvitsee vain ilmaantua paikalle, ja olemme voittaneet oman liigamme. Se taas puolestaan tarkoittaa sitä, että pääsemme regionalseihin, jotka järjestetään 4. huhtikuuta! Jee!

Ja sit aina välillä on tietty vähän käyty ulkona juhlimassa milloin milläkin tekosyyllä, perjantaina mm. vuosipäivän kunniaksi :)

Niiiiin ja oonhan mä vähän opiskellutkin! Kirjoitellut esseen siitä, millaisia perusteita on kielen lateralisaatiolle (aivojuttuja, vähänks jees!), tehnyt pienimuotoisen tutkimuksen teitittelystä suomen kielessä, ja pyristellyt kakkosvuoden ainoan core modulen kanssa, kun se on niin turha.

Että semmosta. Jos taas pyrkisi kirjoittelemaan useammin. Ajattelin myös, että ehkä olisin motivoituneempi tekemään opiskeluhommia ja oppisinkin niitä paremmin, jos jollain asteella ruotisin niitä myös täällä. Ehkä.

4 kommenttia:

  1. Uuu, ihana henkiin herääminen täällä! Ja onnea vuosipäivästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, piti antaa tälle vähän tekohengitystä! Ja kiitos kiitos :)

      Poista
  2. :D Tuli tässä jotenkin vuosipäivästä vielä mieleen, kuinka Eelis sillon Tainan ja Mikan häissä kerto isälle, että "tiesitkö pappa muuten, että Iida seurustelee astronautin kanssa"... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaha vai että astronautin :DD joooo no melkein... :D

      Poista