tiistai 7. elokuuta 2012

En garde! Etes-vous prêts? Allez!

Perjantaina suuntasimme Lontooseen katsomaan Olympialaisia. Koska miekkailumatsi, johon meidän liput oli, alkoi vasta kuudelta illalla, pyörittiin muuten vaan parin tunnin ajan Lontoossa - käytiin Tiedemuseossa, syötiin Sohossa thairuokaa (nam nam!) ja juotiin sairaan kalliit cocktailit jälkkäriksi, ja muuten vaan hortoiltiin. Lisäksi sain kunnian viettää laatuaikaa kenttäratsastuksessa joukkuehopeaa napanneen William Fox-Pittin kainalossa - siis ihan kirjaimellisesti: ajeltiin nimittän samalla tuubilla ja siellä oli aavistuksen tiivis tunnelma.


Lopulta suunnattiin kohti ExCel-hallia. Turvatarkastus oli lentokenttätasoa, ja liputkin tarkastettiin neljä kertaa ennen kuin päästiin katsomoon asti. Kuitenkin kaikki sujui tosi nopeasti ja jouhevasti - ainoa paikka, missä oli ryysistä, oli juoma/snäksikoju. Tämäkin ratkaistiin helposti asioimalla alakerrassa sijainneessa baarissa, jossa ei ollut jonoa, ja juomatkin oli halvemmat.

Mölli



Pronssiottelussa taistelivat Venäjä ja Italia. Italian kannattajia tuntui katsomosta löytyvän huomattavasti venäläisiä enemmän (tai ehkä ne vaan oli äänekkäämpiä?), ja Italian joukkue tuntui olevan joukko iniseviä neitejä, joten me sitten kannatettiin Venäjää. Taisto oli tiukkaa, mutta niin vain Italia sitten lopulta mitalin vei.


Kultaottelussa mittelivät Etelä-Korea ja Romania. Tällä kertaa ei paljon ollut epäselvyyttä siitä, kumpi vei ja kumpi vikisi: Romania löylytettiin oikein kunnolla (jee, hyvä Korea!)

Vaikka meidän ennakkotiedot miekkailusta oli melko olemattomat, oli matseja kuitenkin helppoa ja mielenkiintoista seurata. Toki ennen otteluiden alkua selostaja antoi pienen briiffauksen siitä, mikä koko homman perusajatus oli, jotta ummikkokatsojatkin tajuaisivat jotain :)

Nopeat hyökkäykset, protestoivat miekkailijat (lähinnä ne Italian neidit), hidastusten katselu ja jännitys siitä, kumpi sen pisteen oikein saa teki hommasta aika jännää. Väliajoilla tömisteltiin jalkoja ja tehtiin aaltoja. Lopun mitaliseremonia ja Korean joukkueen miekkailijoiden riemu oli huikea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti