perjantai 26. lokakuuta 2012

Viimeisen vuoden ensimmäinen essee


Eilinen ja tämä päivä ovat menneet esseetä kirjoitellessa. Olen miettinyt, miksi se on niin vaikeaa, ja tullut siihen tulokseen, että olen kärsimätön perfektionisti. En halua kirjoittaa ensin luonnosversiota, jota sitten lähtisin muokkaamaan, haluan tehdä kerralla priimaa, tuottaa suorilta ns. valmista tekstiä.

Tämän vuoksi käytän jahkailuun ja "miten tän nyt muotoilis"-ähinään ihan liikaa aikaa sen sijaan, että toteaisin, että no eihän tämä nyt hirveän hyvä ole, mutta palaan tähän sitten myöhemmin. Ei kuuna kullanvalkeana. 

Koska tämän esseen deadline on tänä iltana klo 23:00 (ylläri sinänsä), ei ehkä ole paras hetki päättää lähteä kokeilemaan luonnosversion kirjoittamista ja sen korjailua. Seuraavaa esseetä tehdessäni aion kuitenkin kokeilla, josko niin saisi hommat hoidettua järkevämmin ja vähemmällä tuskailulla.

Niin, ja vaikka tätä nyt deadline-päivänä kirjoittelenkin, väittäisin, että olen silti parantanut tapojani tämän viime minuuteille jättämisen suhteen: tällä kertaa sentään aloitin lukemisen ja muun taustatyön tekemisen kaksi viikkoa ennen deadlinea!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti