BUCS-kilpailut on tyhmiä ja epäreiluja ja ihan peestä.
Maksan viikoittain pienen omaisuuden siitä, että pääsen "treenaan" kehnoilla hevosilla kehnossa "opetuksessa", että pääsen kisaamaan järkyttävillä hevosilla kisoissa, joissa tuomarointi on vähintäänkin epämääräistä.
Noustaan kukonlaulun aikaan, että päästään kilpailupaikalle ajoissa - siis jos päästään. Esimerkiksi tänään oli sellaisia pieniä esteitä matkan varrella kun että 'varmistettu' minibussi kuskeineen ei saapunutkaan (tarkemmat selvitykset osoitti, että meidän klubin presidentti, joka hommaa hoiti, oli ryssinyt sen täysin). Sen lisäksi Juuri Tänään piti sataa lunta, mikä nyt ei vaikka Suomessa ole juttu eikä mikään, mutta kun täällä ei oikeastaan kenelläkään ole esim. talvirenkaita, ja puolet porukasta ajaa muutenkin kuin olisivat ajokorttinsa jostain muropaketista saaneet.
Tänään ratsuinani oli kaksi n. 175cm otusta: kouluradalle sain entisessä elämässään vaikeita luokkia kisannut rautakanki, joka oli aivan järkyttävän vahva. Esteille sitten saman kokoinen hirvi, jota ei saanut ratsastettua esteelle järkevällä askeleella, ja joka oli jo ihan puhki kun oli mun vuoro hypätä.
Ärsyttää, miten koko kilpailun pisteytys ja tuomarointi toimii. Ärsyttää, miten suuressa roolissa tuuri on näissä kilpailuissa. Ärsyttää, miten me ollaan nyt kahdesti oltu niin lähellä voittoa. Ärsyttää, että mulla on edelleen pyöreät nolla henkilökohtaista pistettä.
Kaikkein eniten ärsyttää se, kuinka pettynyt olen itseeni, kun en saa niitä tuloksia, mihin tiedän pystyväni.
Dissertaatioahdistuksesta en jaksa edes aloittaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti