keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Young Guns tänään @ The Attic.

Lukujärjestys

Nyt on lukujärjestys jo lähes kuosissaan:

Maanantaisin klo 14-15 Sounds of English ja 15-16 French, Post A level -luennot.
Tiistaisin klo 15-16 Language and structure -luento.
Torstaisin klo 10-11 Modern culture -luento ja 14-16 kaksi seminaaria, Sounds of English ja Language and structure.

Ja siinä se sitten olikin! Keskiviikot ja perjantait on vapaita, ja aikaisin luento on kymmeneltä. Okei, tuo ranska nyt ei ihan oo kokonaan selvillä, koska siihenkin kurssiin on olemassa seminaari- ja suulliset ryhmät, mutta ne selvinnevät ensi viikolla.

Luentoja ja muuta "ohjattua toimintaa" on siis melko vähän, mikä tarkoittaa, että itsenäisesti pitäisi opiskella paljon. Lukemista riittää, ja seminaareihin ei kuulemma todellakaan ole mitään asiaa, jos ei ole valmistautunut (sehän nähdään vielä...) Tähän asti kaikki lukemisto on kuitenkin ollut mielenkiintoista, ja aikaa on ollut riittämiin, joten vielä ei ainakaan ahdista. Nii-in, onhan nyt jo ensimmäinen viikko!

maanantai 27. syyskuuta 2010

Ensimmäisistä luennoista selvitty. Ranska oli ihan lässytystä, ja konsultoituani conveneria, mikä lieneekään suomeksi, vaihdan post A level-kurssiin.

Sounds of English oli mielenkiintoinen, vaikkei kauheasti itse asiaa ehditty vielä käsitelläkään. Kävin kuitenkin noutamassa kurssiin liittyvän fonetiikan ja fonologian kirjan kirjastosta.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Kitchen parties

Keittiöpirskeitä, pokeria ja bonuksena seinään liiskatut sukkikset!
(typerä Blogger kääntää kuvat väärinpäin :C)





Ihanan kallista?

Pyykkipäivä. Koneellinen maksaa £2 ja siihen vielä kuivaus £1 päälle. Elämä on.

Huomenna päästään tositoimiin, ensimmäisenä vuorossa on kello 11 alkava ranskan luento. Vähän jännittää, kun ei ihan hirveän tuoreessa muistissa toi ranskan kieli ole, kevään '07 kirjoituksissa viimeksi sitä käyttänyt.

Yhdeltä on Sounds of English kurssin ensimmäinen luento. Jostain syystä se jännittää paljon vähemmän!

Freshers' week tiivistettynä

Sunnuntaina Pub quiz Originsissa. Homma ei oikein toiminut, joten keittiöbileet R:ssä.

Maanantaina.. öö.. Mitäköhän maanantaina tapahtui? Ainakin käytiin Asdassa ostamassa tuhat kiloa tavaraa ja kirottiin ihmisen ahneutta ja suuruudenhulluutta niitä kotiin kantaessa. Myöhemmin käytiin tsekkaamassa Beach Partyt Originsissa, mutta siellä oli hyvin hiljaista. Kompastuin matkalaukkuun ja varpaaseen tuli hillitön haava.

Tiistaina tsekattiin ensin Originsin jokaviikkoinen Ruby Tuesday indie-iltama. Hyvää tavaraa. Sitten suunta The Venueen, missä oli Silent Disco - kaikilla on kuulokkeet päässä, ja kuulokkeista voi valita, kuunteleeko kanava ykköstä vai kakkosta. Lähes koko ajan jommalta kummalta kanavalta tuli hyvää musiikkia. Palohälytys ja Venuen tyhjentäminen hieman hidastivat vauhtia, mutta toisaalta tunnelma oli suhteellisen ainutlaatuinen, kun musiikki ja tanssi jatkui pihamaalla.

Keskiviikkona oli (suhteellisen laimeat) koulupukubileet.

Torstaina käytiin aamulla tutkailemassa society-tarjonta. Mukaan tarttui lähinnä valtava määrä erilaisten uskonnollisten yhteisöjen kyniä - Ethan sai jopa ilmaisen Raamatun :D Illalla suunnattiin Mungosiin katsomaan stand uppia. Koko paikka oli ihan tupaten täynnä, mutta itse esiintyjät, oman koulun draamaopiskelijat, yllättivät positiivisesti. Mungos'ta siirrettiin pirskeet meidän keittöön, pelattiin pokeria (panoksina pizzatarjouskupongeista leikatut suikaleet [1] ja kalanmaksaöljytabletit [5]).

Perjantaina oli vuorossa sports fayre, jossa liityin yliopiston ratsastuskerhoon. Illalla oli dark side vastaan light side taistelu, joka vaikutti tylsältä, mutta kuulemma light side (eli meidän puoli) voitti, hurraa. Pelattiin taas hieman pokeria (tällä kertaa panoksina vitamiinitabletit [1]).

Lauantaiaamuna herätessäni olo oli kaikkea muuta kuin hyvä. Jäätävän dagen efterin lisäksi kammoksuttu freshers' flu oli iskenyt. Ei muuta kuin flunssalääkkeet kehiin ja takaisin petiin. Illalla vointi oli sen verran parempi, että käytiin Originsissa, tilattiin mojitot ja saatiin tuskastuttavan pitkän odotuksen jälkeen maailman huonoimmat sellaiset, minkä jälkeen pyörähdettiin pikaisesti alternative ballissa, mutta todettiin parhaimmaksi palata takaisin kämpille syömään nachoja.

Tänään on vielä vuorossa Rock n roll Bingo, eli bingo, jossa tarkoituksena on bongailla numeroiden sijasta biisejä. Vaikuttaa hauskalta!

lauantai 25. syyskuuta 2010

Heikkona hetkenä turvaudu "Cup Noodles"iin

..parempaa raporttia luvassa myöhemmin.

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Darwin


Freshers' vain jatkuu ja jatkuu

Kun eilisestä huikeasta Silent Discosta on nyt toivuttu, voi alkaa suunnitella tämän illan ohjelmaa.

Ensin aloitellaan keittiössä, sitten suunnataan Freshers' Buffettiin (ilmaista ruokaa!!), jonka jälkeen vaihdetaan vaatteet, juodaan keittiössä vähän lisää ja lähdetään kärsimään Late Night Detention (eli kouludisko, jonne pukeudutaan tietenkin koulupukuihin.)

Aamulla alkoivat palohälyttimet huutaa, melkein jo huolestutti, että nytkö jo joku unohti hellan päälle ja koko rakennus on tulessa, mutta se olikin kuulemma jokaviikkoinen testaus. Eikö ne vois testata niitä vaikka iltapäivällä, miksi sen pitää tapahtua puoli yhdeksän aikaan aamulla...

tiistai 21. syyskuuta 2010

Peittoaan lainannut jamppa on ehdottomasti ja epäilyksettä uusi paras ystäväni. Hän jopa lupasi olla kämppäkaverini ensi vuonna, ja tuli äänettömään diskoon (kaikilla kuulokkeet) meitsin kanssa - oli ihan huikeaa!

maanantai 20. syyskuuta 2010

S2-3


Näkymä ikkunasta

lavuaari, säälittävän pieni vaatekaappi, ovi, käytävässä oleva (kammottava) suihku. Ja minä!

Green monkey hangers for the win!

Sänky. Ei mikään Hästens.

Näkymä ovelta.

Lähes kaikki kamat on vielä purkamatta, koska kaapissa on tasan yksi hylly ja ripustustanko, eikä mulla tietenkään ole henkareita. Myöskään peittoa mulla ei vielä ole. Tänään kaikkien pakollisten tylsien puheiden jälkeen lähdetään porukalla Asdaan shoppailemaan.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Tergui

Takana lähes 12 h kampuksella. Rekisteröidytty on, henkilökortti on, ovet avaava BEEP!-läpyskä on, keittiöbileet on, n. kymmenen uutta kaveria on. Myös nälkä on, mutta huomenna ehtii syödä.

Päivän yllättävin käänne oli, kun lukioaikainen luokkakaveri ilmaantui samalle lennolle. Yliopistoa on hänkin aloittamassa, mutta niin paljon sattumaa ei ollut matkassa, että olisi ihan samoille huudeille tullut.

Nyt nukkumaan naapurin ystävällisesti lainaaman peiton alle. Mikä herrasmies. Hän on uusi paras ystäväni.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Ei hyvästi, vaan näkemiin

Neljän ja puolen tunnin päästä lähdetään kohti lentokenttää. Yritän juuri miettiä, mitä kaikkea olen unohtanut tehdä tai pakata. Ja kannattaako mennä neljäksi tunniksi nukkumaan. Pitäisiköhän vielä käydä suihkussa.

Kyyneleitä on riittänyt tälle viikonlopulle, mutta kyllä se tästä. Aion olla reipas, vaikka vähän ahdistaisikin tai olisi äitiä ikävä. Jos selvisin niiden hirviöpenskojen kanssa, pärjään nytkin.

torstai 16. syyskuuta 2010

Lähtöhaikeutta pukkaa. Eipähän pääse unohtumaan, millainen itkupilli olen.

Tre dagar



Kolme päivää lähtöön. Muistin juuri, että mun lento lähtee aivan jäätävän aikaisin sunnuntaiaamuna, klo 7:50. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että Tampereelta on lähdettävä ennen aamuviittä, eli herätys on neljän aikoihin. Mikäs sen hienompaa!

Pakkailu sujuu... Noh, sanotaanko vaikka, että odotetulla tavalla. Hitaasti. Tosin kai tässä pikku hiljaa aletaan voiton puolella olla, kun matkalaukut alkavat pikku hiljaa olla ennemminkin puoliksi täynnä kuin puoliksi tyhjiä.

Nyt reipasta pakkaamista vielä hetki, ja sitten sukulaiskierrokselle: ensin mummulle, sitten iskälle, sieltä huomenna mummilaan ja sitten vielä äiskälle.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Budjetti 2

Päivitetty versio.

+
Opintotuki £3486,08 (£387,34/kk)
Opintolaina £3243,24
Lukukausimaksulaina £3290
Säästöt n. £2050
yht. £12069,32

-
Lukukausimaksu £3290
Asuntola £3824,78 + £300 takuuvuokra
Alkuhankinnat, Freshers' week n. £300
Puhelin £10/kk
Ruoka ja hygienia n. £150/kk
yht. £9154,78

Tulojen ja menojen erotukseksi jää £2914,54, mikä tarkoittaa £323,84/kk.

Tämä laskelma on nyt ehkä hieman realistisempi kuin edellinen. Täysin paikkansapitävä tämäkään ei kyllä ole, tässä ei ole ollenkaan otettu huomioon esimerkiksi joululomaa, jolloin olen yli kolme viikkoa Suomessa ja syön isin ja äitin ruuat enkä tuhlaa rahaa yhtään mihinkään.

Onneksi ei vieläkään huoleta rahojen loppuminen, eiköhän tuolla elele jo ihan herroiksi. Tuo on nimittäin suunnilleen vastaava määrä rahaa, kuin mitä mulla au pair -aikoina oli kuukausitasolla rillutteluun, ja todellakin elin laveasti silloin.

Innon Marsokin kalpenee


Mulla on nyt aivan järkyttävän hyvä sisustusidea, joka tulee tekemään huoneestani noin 130x hienomman kuin kenenkään muun huone!

Koska huoneet ovat melko persoonattomia ja kalseita, ja tylsät vuokranantajatahot ovat sitä mieltä, että sisustaminen esimerkiksi reikien poraamisen, maalaamisen, sinitarrailun, verhojen vaihdon tai muun pikku nikkaroinnin muodossa on pahasta, tarvitaan hommassa hieman kekseliäisyyttä.

Ratkaisuni on ah niin ihanat seinätarrat! Tämän idean keksiminen vaati siis järjettömästi luovuutta ja luontaista sisustussilmää... :-) Mutta toisaalta, selatessani eräällä keskustelufoorumilla ketjua, johon ihmiset lähettivät kuvia huoneistaan, en nähnyt yhtäkään huonetta, jossa tätä ideaa olisi käytetty.

Tällä hetkellä nuo värikkäät linnut on supersuosikkiehdokas, niistä saisi sopivasti väriä valkoiselle seinälle, ja lintujen värejä voisi sitten toistaa muutenkin vaikka lakanoiden väreissä ja muissa olennaisissa yksityiskohdissa.

Oon mä vaan niin luova.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Lähtöjuhlat

Lauantaina oli pienimuotoiset läksiäiskestit. Runsaslukuinen vierasjoukko (5 kpl - Katja joutui perumaan rikottuaan selkänsä) saapui ensin tänne meille syömään ja juomaan ja vähän pelailemaankin, minkä jälkeen suunnattiin kaupunkiin Café Europaan ottamaan tytöt vastaan pojat -turnaus Trivial Pursuitissa. Tyttöjen joukkue voitti, luonnollisesti.

Sitten pitkä jonotus Rumaan, missä viihdyttiinkin pilkkuun asti. Long island ice tea maistui, musiikki oli hyvää ja seura vielä parempaa. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta siis oikein loistava ilta.

Tänään aloin vihdoin pakata. Suurimmaksi ongelmaksi ainakin tällä hetkellä tuntuu muodostuvan se, mihin ihmeeseen tungen kaiken sen tavaran, mitä en ota mukaan.

Huomenna on toiseksi viimeinen työpäivä. Kuuluisikohan vikana päivänä viedä työkavereille jotain hyvää tarjolle? Kyllä kai.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Opintolainan kilahdettua tilille saldo näyttää suorastaan tähtitieteellistä lukemaa. Mutta ei kauaa...

torstai 2. syyskuuta 2010

Kerrankin!

Ei tää voinut olla näin kivutonta. Eihän Kelan kanssa asiointi koskaan ole.

Niin vain kuitenkin tuli kirje, jossa sanottiin "okei me lähetetään sulle rahaa t. kelantädit"

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Valinnanvaikeutta

Kurssien valitseminen tuottaa ihan järjetöntä tuskaa. Tai tarkemmin, yhden kurssin valitseminen aiheuttaa päänsärkyä - 15 credittiä pitäisi käyttää mieluusti syyslukukaudella järjestettävään kurssiin, mutta mitäköhän sitä ihminen tahtoisi opiskella.

Olen jo kahdesti muuttanut tuota yhtä kurssivalintaa, kun mieli on muuttunut ja edellinen valinta alkanut tuntua jollain tapaa omituiselta tai muuten vain epämiellyttävältä.

Kursseja pitäisi siis valita yhteensä 120 creditin edestä, mikä vastaa 60 suomalaista opintopistettä. 45 credittiä menee pakollisiin kursseihin, ja 30 pakollisiin valinnaisiin. Lisäksi valitsin ranskaa koko lukuvuoden mittaisen 30 creditin kurssin. Jäljelle jää vielä 15 credittiä, eli yhden lukukauden mittainen kurssi, jonka tulisi mieluusti ajoittua syksyyn, jotta kurssit jakautuvat tasaisesti.

Tällä hetkellä valittuna on Introduction to Forensic Science, mutta vaikka se on kiinnostava, niin se järjestetään keväällä, ja mitäköhän mä silläkin joskus jatkossa teen. Ehkä muutan kohta taas mieltäni ja valitsen muinaiskreikan kurssin, kunnes tulen toisiin aatoksiin ja ilmoittaudun matikkaa ekonomeille -kurssille, kunnes se alkaa tuntua huonolta ajatukselta ja valitsen sen kolmannenkin tarjolla olevan oman alan valinnaisen, ettei tarvitse vaivata päätä näin vaikeilla asioilla. Ja sitten myöhemmin valitan, kun en valinnut jotain erikoista ja jännittävää.