perjantai 27. heinäkuuta 2012

Olumppiahuumaa jne.



Me mennaan ens viikolla Lontooseen tsekkaileen olympiameininkeja! Perjantaina on ohjelmassa miesten joukkue-sabre-miekkailun finaali, ja niiden mitaliseremoniat sun muut. 

Ikina en ole kai miekkailua livena nahnyt, enka siita mitaan ymmarra, joten nyt jos koskaan on aika avata wikipedia ja imea hieman infoa itseensa, ettei tarvi ihan tollona siella istua. Sen verran tuosta lippujen mukana tulleesta infopaketista luin, etta kolmihenkisissa joukkueissa mittelevat, ja etta tama miekkailulaji on ilmeisesti melko nopeatempoista ja siten mielenkiintoista seurata. Tunnelmaa luulisi myos luovan se, etta matsin ajaksi areena pimennetaan - vain se varsinainen taistelutanner on kohdevaloin valaistu.

Aika jannaa, odotan kylla mielenkiinnolla. 

Tahan olympiatunnelmaanhan ollaan nyt virittaydytty oikein pitkaan ja huolella mm. BEERLYMPICS -kekkereiden muodossa. Kyseessa oli urheilun (ja kaljan) tayteinen viikonloppu Cambridgessa, ja tietenkin, kuten asiaan kuuluu, kaikista lajeista jaettiin mitalit parhaiten suoriutuneille. 

Asianmukaisesti koristeltu juhlapaikka

Lauantaiaamu aloitettiin melonnalla: kahden hengen joukkueissa meloimme Cam-jokea pitkin Grantchester Meadows'lle. Joukkueet arvottiin, ja toki arpaonni suosi meikalaista: joukkuekaverini ei ollut ikina melonut, soutanut, tai muuten operoinut minkaanlaista vesikulkupelia, ja on viela kaiken lisaksi uimataidoton. Luonnollisesti otin siis kapteenin roolin paatissamme, ja reilu annos urheilumielta (ja jaatavaa kilpailuhenkea) tuotti tulosta: kultamitali melonnasta! Hyva mina, hyva me, hyva meidan joukkue!

The Winning Team!
(kuvan on ottanut Chrisin mama)

Pienen lepi-lounastauon jalkeen jatkettiin yhdistetylla kuulantyonto-viestilla, tosin tassa tapauksessa kuulana/viestikapulana toimi tolkki taskulamminta Stellaa/Strongbow'ta. Ensin nakattiin tolkki, sitten juostiin pieni rinksa, paluumatkalla napattiin tolkki matkaan ja lapysta vaihto. Joukkuetoveri toisti saman homman. Voitte kuvitella, kuinka ... kuplivaa se juoma on tuollaisen hoykytyksen jalkeen. Ei sit muuta kun tolkki auki ja juoma kitusiin koko joukkueen voimin. Ehka neljannes siita paatyi sinne, minne pitikin... Talla kertaa aika ei riittanyt kuin pronssiin.

Saakin oli kuin morsian.... Epavakaa ja kostea. Huomaa
kaksi toogamiesta joukossa.

Kun kuulantyonto-viesti oli pulkassa, maha kipea nauramisesta ja uitettu rotta -look viimeistelty (saa olisi voinut olla parempikin), melottiin takaisin kotiin valmistautumaan grillibileisiin ja seuraaviin koitoksiin: beer pong -turnaukseen ja dance offiin!

...tietty asiaan kuuluvissa asuissa! (paitsi kengat - tenniskengat
kastui melontahommissa...)
(Kuvan otti Kev)

Edustettuina paikalla oli mm. Michael Phelps mitaleineen, pari muinaiskreikkalaista, Jamaikan kelkkailujoukkue, juoksijoita ja mita viela. Sit ei muuta kun grilli tulille ja herkut poytaan: siivet oli niiiiiiiin hyvia!!!! Buffalo ribsit jai maistamatta talla kertaa kun vedin siipioverit, mutta hyvia oli nekin kuulemma.


Beer pongissa Chris ja mina oltiin tiimi, ja sen piti olla ihan meidan laji  ja lapihuutojuttu. No ei taas mennyt ihan niin kuin piti, mutta kylla me se pronssimitali sitten lopulta saatiin. Ei kylla ollut minun ansiota lainkaan, ja siita sain kuulla kylla ihan riittamiin.. 

Hauskaa riitti pikkutunneille asti - siina kolmen aikaan tuli illan isanta laittaan poppivehkeet pois ja suositteli nukkumaanmenoa. Pienen yopalan jalkeen, tietty: vedettiin loput siivet siina hiukopalana. Armas muruseni luuli tsatsiki-soosikulhossa olevan coleslaw'ta ja veteli sita ihan rohkeasti ruokalusikalla aanta kohti :D 

perus?
(Kuvan otti Kev)
Seuraava paiva toivuttiin tennista katsellen (Wimbledonin finaali!) ja roast buffalo -paivallista vesi kielella odotellessa. Nom nom nom nom nommm. Hyvaa oli vaikka finaali paattyikin vahan epatoivotulla tavalla.

Mitalit kehyksissa (muru askarteli)


Semmosta. Ja olihan muuten se olympiasoihtu taalla meidankin kylalla pyorahtamassa ja villitsemassa tassa mannaviikolla:

Olympiasoihtu @ Buttarmarket Square

Etta kylla talla valmistautumisella ja virittaytymisella pitais nyt olla ihan viiliksissa varsinaisia kisoja varten. Reportaasia seuraa perasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti