keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Näitä asioita ikävöin Suomesta

...ja nyt on ihanaa nauttia niistä taas. Arjen luksusta parhaimmillaan.

›› Kunnon suihku. Ai että onkin siistiä käydä suihkussa, joka on tilava, valoisa, ja jossa vettä tulee riittävällä paineella. Ja lattialämmitys. Ah. Toki siinäkin on oma fiiliksensä kun yrität siellä yliopiston pimeässä 1m2 kopperossa pestä tukkaasi suihkussa, joka vedenpaineeltaan muistuttaa keveää kesäsadetta.

›› Lehden lukeminen aamiaista syödessä. Mikään ei ole parempaa, kuin kuppi teetä, viiliä myslillä ja aamun sanomalehti. Varsinkin, jos joku muu on jo hakenut sen lehden postilaatikosta. Toki yliopistollakin tulee aika usein luettua uutisiakin joko läppärillä tai puhelimella, mutta siinä nettisurffailussa ei vain ole samaa tunnelmaa. Pitäisiköhän alkaa tekemään aamulenkki lehtikioskille?

›› Ruokaa jääkaapissa. Tarkennuksena vielä, syömäkelpoista ei-pilaantunutta ruokaa. Runsain mitoin kaikkea hyvää, niin että voi jopa valita, mitä syö.

›› Sitä, ettei haittaa, vaikka välillä unohtaisikin olla yltiökohtelias, kun kaikki muutkin on vähintään yhtä töykeitä.

›› Suurimman osan asioista voi hoitaa kätevästi netissä ilman hirveää paperi- ja puhelusotaa, toisin kuin takapajuisessa Brittilässä. Nimim. "tein juuri veroilmoitukseni, lähetin sen netitse ja aikaa meni ehkä 2 min."

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Heathrow-terveiset

God morgon vaan itse kullekin säädylle. Itse heräsin noin tunti sitten lentokentän penkiltä, joka ei valitettavasti ollut juuri kuvassa esiintyvä penkki. Minun penkkini oli hieman riisutumpi ns. karvalakki-malli, jossa ei tosiaan mitään pehmusteita ollut. Mutta kyllä siihenkin käpertyi (kirjaimellisesti) silmiään lepuuttamaan muutamaksi tunniksi.

Tämä matkailu on ottanut niin koville, että koin ansaitsevani kunnon starbucks-aamiaisen: panini, mustikkajugurtti ja jättimuki teetä.

Puolentoista tunnin päästä lähtee kone suomeen. Nyt kai pitäis vielä päättää, mihin siellä suomen päässä ensiksi säntäisi.
Published with Blogger-droid v1.6.7

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Cottage pie ja muuta

Superhyva cottage pie. Alemmassa kerroksessa jauhelihaa, porkkanoita, sipulia, purjoa,
lanttua ym. gravy-kastikkeessa, paalla pinaatti-valkosipuli-muussia ja juustoa.

LISAA RUOKAAA!! Perinteiseen lomatyyliin on tullut taas syotya niin etta tuntuu. Aamiaiseksi vahan paistettuja perunoita, munakokkelia ja paahtoleipaa. Lounaaksi tietenkin nachoja, ja paivalliseksi tuhti setti cottage pieta. Niinpa niin.. kohta paasee onneksi Suomeen terveyslomalle (syomaan karkkia pullaa munkkeja tippaleipia ja mika tarkeinta, allomakeaa tsiideria!)

Eilen oltiin reippaina kaupungilla etsimassa mulle toita, ja pari paikkaa - jotka ovat vielapa kivoja - vaikuttavatkin ihan lupaavilta. Hurraa! Ehka en kohta joudu enaa karsimaan tasta kroonisesta rahapulasta.

Illalla katsottiin leffoja ja yllattavaa kylla, syotiin vahan lisaa. Ensin sivistettiin minua katsomalla Top Gun, jota en siis aiemmin ollut nahnyt. Aika jotenkin... gay. Sen jalkeen aina yhta hyva Kuudes Aisti. Sitten tulikin huippuidea alkaa katsoa Harry Potter -leffoja. Chris ei ollut nahnyt Feeniksin kiltaa tai sen jalkeisia elokuvia, joten lahdettiin siita liikkeelle. Nukahdin siina vaiheessa, kun Harry & kiltalaiset kiitavat luudilla Thamesin ylla... Chris katsoi reippaana koko leffan ja sen jalkeen viela Puoliverisen Prinssinkin minun kuorsatessa. Ja nyt se kuorsaa ja mulla on ihan tylsaa!
Aamiaisaika siis, luulen ma.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Päästäisloma

Perjantaina oli kevätlukukauden viimeinen päivä. Aamulla viimeistelin ja palautin viimeisen esseen, josta ei tullut ihan niin hyvä kuin olisin toivonut, mutta sille nyt ei enää voi mitään. Sen jälkeen on tullut vain ihmetellyt tätä omituista vapautta, kun kalenterissa ei ole yhtään deadlinea, eikä tarvitse mitään muuta kuin loikoa auringossa, jos ei halua. Kevätlukukausi meni niin paljon nopeammin kuin syyslukukausi, oli melko erilainen, mutta yhtä kaikki hyvä ja hauska.
Perjantai-ilta Rutherford Collegen kupeessa.

Perjantai-iltana päätettiin vielä juhlia jäljelläolevalla porukalla. Piti ihan rauhassa olla, mutta eihän se ikinä mene niin kuin suunnitellaan. Vaikka porukkaa ei hirveästi ollutkaan, oli meillä aikamoiset partyt, ja sen sai kyllä myöhemmin tuntea nahoissaan.

"Reeeaally..?"

Kauhean moni on kysynyt, miksen lähtenyt heti lukukauden päätyttyä kotiin Suomeen. Öö, täällä paistaa aurinko, ruoho vihertää, kukat kukkii ja lämpötila lähentelee kahtakymmentä. Suomessa taas on kuulemma paljon kylmää märkyyttä. Sitä paitsi, mitä mä siellä edes tekisin kuukauden ajan? Vetelehtisin kotona, kun muut on töissä? Toki mä hyvin mielelläni menen sinne muutaman viikon lomalle, ja on ihanaa nähdä perhettä ja sukulaisia ja kavereita, mutta on ollut superkiva vain oleilla täällä, lueskella auringossa ja tehdä mitä huvittaa.

Kaupungilla oli tällainen ja mä NIIN olisin halunnut kokeilla!

"Mitä huvittaa" on ollut lähinnä vetelehdintää, kaupungilla käyskentelyä, meksikolaista ruokaa, pelejä ja leffoja. Eilen kävin myös töitä kyselemässä, ja huomenna ajattelin mennä uudestaan.

Tee-se-itse-Tammi

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Terkut tietokonehuoneesta

Essee- ja deadlinestressi tuppaavat puskemaan pintaan yhdella jos toisella. Facebook on taynna raivonpurkauksia tyyliin "Hei sina tytto kirjaston toisen kerroksen tietokonehuoneessa: jos mun viela kerran pitaa kuunnella korviarepivaa nauruasti, voin luvata, etta survon nyrkkini kurkkuusi!!!1"

Itse arsyynnyn tosi helposti kaikesta 'turhasta melusta', naputtelusta ja napertelysta, varsinkin jos hiki paassa yritan saada hommia tehtya. Koska omassa huoneessa on liikaa hairiotekijoita, tulee hommat yleensa nopeammin tehtya jossain yleisessa opiskelutilassa. Mutta auta armias, kylla riepoo valilla niin sairaasti. Tassa tiivistelma siita mika tassa tietokoneluokassa oleilussa rassaa:

- Ihmiset, jotka syovat/juovat taalla, ja tekevat sen raivostuttavan aanekkaasti. Niin kauan on minun puolestani sopivaa evastaa taalla, kun ne syomisesta tulevat rouskuttelu/maiskuttelu/porsasteluaanet ei kantaudu minun korviini.
- Ihmiset, jotka hakkaavat nappista. Kylla se teksti irtoaa siita pienemmallakin voimalla.
- Ihmiset, jotka kuuntelevat musiikkia kuulokkeilla, mutta laulavat aanekkaasti mukana. Ei, et osaa laulaa, joten ole hiljaa.
- Ihmiset, jotka niiskuttavat jatkuvasti. Mene, hyva ihminen, hakemaan nenaliina, niin ei tarvi enaa kayda hermoilleni!
- Ihmiset, joiden mielesta on ihan ok pitaa koneita varattuna Facebookkaamalla/pelaamalla typeria nettipeleja. Tiedoksi vain: se ei ole ollenkaan ok, joten painuhan helvettiin siita.
- Ihmiset, jotka hoitelevat sosiaalisia suhteita jakattamalla puhelimeen tuntitolkulla. Niin, mielumminhan mina sinun parisuhdetilitystasi kuuntelen kuin keskityn toihin. Siis naamari umpeen, tama on hiljaisen opiskelun alue.

siina kaikki talta eraa.
t. Opiskelunatsi, joka itse on lahes valmis taman lukukauden osalta.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Viime hetket käsillä.

Contemporary Culture -essee valmistui 5,5 tuntia ennen deadlinea, eikä tarvinnut edes vetää all-nighteria. Enää kesälukukauden koe, eikä sitten tarvitse enää ikinä ajatella mitään cultural studies -pelleilyä.

Spring Term loppuu perjantaina. Tänään on ensimmäisen vuoden viimeinen luento, torstaina sitten viimeinen seminaari. Ja lisäksi tänään on viimeinen Ruby Tuesdays. Nordic Societykin kokoontuu, ja kahden ensimmäisen miitin mentyä sivu suun aion tällä kertaa osallistua.
Vähän haikeaa, tää vuosi on mennyt niin nopeasti. Onneksi on vielä kesälukukausi (kaikkine kokeineen, "jee"..), jonka voi kivasti aloittaa jättimäisillä yhteissynttäribileillä :)


Kahden viikon päästä tähän aikaan olen jo Suomessa. Jee, rakkikoira, kissat, karkkia ja suolakurkkua! Kaverit ja Hämeenlinnan surkea yöelämä! Ja tietty vappu, erikoisvieraan kera! Ja toivon mukaan siedettävät kelit...

Autsibautsi

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Havaintoja

+ päivä tuntuu paljon pidemmältä, kun herää ajoissa eikä makoile puolillepäivin
+ ajoissa herääminen on helpompaa, kun i) menee ajoissa nukkumaan, ii) jättää verhot rakoselleen niin että aamuaurinko pääsee paistamaan, iii) laittaa herätyksen niin ajoissa, että voi torkuttaa pari kertaa, ja iv) käyttää kivaa herätysääntä
+ rahan kilahtaminen tilille ja pelkästään se tieto, että sitä siellä on, jos sattuu tarvitsemaan, on helpottavaa
+ Rutherford Barin supertarjous on super: 2 pinttiä, nacholautanen ja pizza £10. oooo yeah.

- Huoneeni muuttuu sekamelskaksi, vaikken edes ole siellä???

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Lauantai-illan esseesessio

Söin just maailman huonoimman dinnerin ikinä. Meidän keittiön molemmat liedet on rikki, joten ajattelin syödä herkullisen mikroaterian, kanaa ja riisiä hapanimeläkastikkeessa. Ihan hirveetä kuraa, tulin siitä vain pahalle tuulelle kun maistui niin karsealle.

Nyt vähän motivaatiomusiikkia tämän illan esseesessioon. Aion pusertaa tän Contemporary Culture -esseen kasaan just nyt.













Aika Hadouken!-painotteista. Näillä kuiteski alkuun ja katellaan si!

+19 C

meinas olla farkuissa vähän lämmin, joten laitoin rohkeasti shortsit.