torstai 26. toukokuuta 2011

One down, three to go

Rutherford collegen 'sisäpiha'

 Language, self and society eli sosiolingvistiikka aloitti koeputken tiistaina. Kaksituntisen kokeen aikana tuli siis vastata kahteen kysymykseen kahdeksasta.

Ensimmäinen kysymys, johon vastasin, liittyi valtaan ja statukseen ja siihen, miten ne on "koodattu" kieleen. Tästä aiheesta tiesin itseasiassa paljonkin, ja sain varmasti tärkeimmät pointit kirjattua vastaukseeni. Olisin saanut aiheesta kirjoitettua syvällisemminkin, mutta koska olin jo käyttänyt ensimmäiseen kysymykseen 1h15min, ajattelin, että olkoot, pakko aloittaa toisen vastauksen työstäminen.

Toisen kysymyksen kohdalla emmin hieman, että vastaanko kysymykseen pidginien ja kreolien eroista, vai pohdinko sitä, että määrittääkö kieli ajattelumallejamme. Aloitin jo tuota kielen ja ajattelun suhdetta pohtivaa juttua, mutta totesin, ettei aika millään riitä sen tekemiseen, joten kirjoitin nopsaan sitten pidgineistä ja kreoleista. Aika lyhyeksi ja pintapuoliseksi raappaisuksi se kyllä jäi...

Vaikka periaatteessa mulla olisikin ollut tarpeeksi aikaa, ja vaikka teoriassa puolessa tunnissa kirjoittaa helposti yli tuhat sanaa, ei se silti ihan näin mennyt. Pariinkin otteeseen jouduin pysähtymään miettimään jotain sanaa, ja jos en sitä keksinyt, niin kehittelin kiertoilmauksen. Toki olisi ollut nopeampaa kirjoittaa, jos tietoni olisivat olleet vakaammalla pohjalla, mutta nyt kävi näin.

Huomenna on Tackling text: explaining style -koe, jossa on kaksi tuntia aikaa analysoida näytelmäkatkelma. Tämän kokeen suhteen koen olevani paljon varmemmalla pohjalla: nyt vain kertaan termistöä ja toivon, että koekatkelma ei ole kovin vaikea.

Kokeen jälkeen sekä lauantaina menen vielä kolmeksi tunniksi töihin opettelemaan miten homma toimii, jotta sitten kokeiden päätyttyä pääsen aloittamaan suhteellisen sulavasti.

Tällä hetkellä päänvaivaa aiheuttaa se, että missä asun 18.6.-1.7. välisen ajan. Täältä asuntolasta nimittäin pitää olla poissa klo 10 lauantaina 18.6., ja talon vuokrasoppari alkaa vasta heinäkuun alusta... Tää täytyy nyt yrittää setviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti