Keittiöavautumista

Tänään oli taas sellainen päivä, että normaali kello kuuden keittiöruuhka ei tuntunut yhtään kotoisalta ja mukavalta yhteenkokoontumiselta, vaan lähinnä ahdistavalta. Kymmenen tyyppiä huseeraa keittiössä ja puolillakaan ei ole aavistustakaan siitä, mitä ovat tekemässä. Levyt ja uunit jäävät täysille, eikä kukaan tajua laittaa liesituuletinta päälle. Tiskialtaat ovat kaaoksen vallassa, ja taaskaan tietyt tyypit eivät siivonneet jälkiään.

NIIN RAIVOSTUTTAVAAAAAAAA
En todellakaan ole mikään neatfreak nipo, mutta kyllä se jossain vaiheessa laittaa suoranaisesti vituttamaan, kun ei edes omia astioitaan mahdu tiskaamaan, kun molemmat pesualtaat ovat täynnä ei-kenenkään kattiloita ja aterimia.

Sen kyllä voin ihan kursailematta sanoa, että minä olen meidän keittiöltä se, jolla on homma eniten hallussa. Ja olen siitä ylpeäkin, joten kiitos vain äitille ja iskälle, etteivät vain passanneet ja tuoneet kaikkea kultalautasella, vaan itsekin piti - ja sai! - opetella kotitaloustöitä ja ruuanlaittoa. Onkohan näillä täällä Briteissä ollenkaan köksää tai vastaavaa ainetta koulussa pakollisena? Epäilen melko vahvasti. Tätä kädettömyyttä seuraillessa tulee mieleen, että ehkä kannattaisi harkita sen lisäämistä opetussuunnitelmaan.

Loppupäätelmänä voisi todeta, että kai tämä osoittaa jonkinlaista kontrollifriikkeyttä, kun tällaisesta jaksan stressata. Samaan tapaan, kuin jotkut koirat ja hevoset on: jos meno on kaoottista, eikä ole selkeää pomoa, ne stressaantuvat ja ottavat ohjat omiin käsiinsä ja ryhtyvät johtajiksi. Jonkun on pidettävä edes jonkinasteista kuria ja järjestystä yllä, ja jos ei kukaan muu sitä tee, niin minä sitten. Ni.

Tähän tarjoilen vielä kuvan caramelised onion tartista, jota väännettiin pitkään ja hartaasti... Eikä ollut edes mun oma päivälliseni!

Delish!