keskiviikko 13. lokakuuta 2010

No niin. Nyt on ratsastettu. Oli kammottavaa huomata, kuinka huonoon kuntoon on päässyt lipsumaan, kun parinkymmenen minuutin ratsastelun jälkeen läähätti ihan kieli vyön alla. Ratsastin kuitenkin ihan nätisti, ja osasin perustella ja analysoida, miksi ratsastin kumpaakin hevosta juuri sillä tietyllä tavalla. En kuitenkaan silti elättele hirveitä toiveita joukkueeseen pääsystä.

Käväisin myös pankissa avatakseni pankkitilin. Ajattelin, että kun koulun alusta on kulunut jo kuukausi, on pahin ryysis varmaan rauhoittunut ja homma hoituu sulavasti. Ja kissanviikset. Ensin jonotin puoli tuntia, että pääsin tiskille, jossa varattiin aika ensi viikon perjantaille. No, eipä sillä sinänsä mikään kiire ole, kun suomalainen kortti täällä toimii, käteisen nostaminen automaatista vain on raivostuttavaa, kun siitä peritään maksu.

Lisäksi vaihdoin sen ranskan kurssin pois. Pohdin asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että ranskaa voin opiskella koska vain, ja on fiksumpaa käyttää ne opintopisteet johonkin kiinnostavampaan. Sitä paitsi voin edelleen käydä ranskan luennoilla kuuntelemassa, vaikken varsinaisesti kurssille osallistukaan. Niinpä valitsin tilalle oman koulutusohjelmani alta kurssin nimeltä World Englishes - ja algebraa! Tämä nyt sekoitti lukujärjestykseni taas ihan täysin, sillä luin kurssikatalogista, että World Englishes järjestetään keväällä. No ei järjestetä, vaan nyt. Lukujärjestys on siis paljon täydempi kuin aiemmin, ja lisäksi vaatii vielä parin seminaariryhmän vaihdot. Kaiken kukkuraksi sain heittää hyvästit vapaille keskiviikoille ja perjantaille :(

Nyt aion olla reipas ja lukea kuivaakin kuivempaa opusta nimelta A Student's Introduction to English Grammar ja tehdä seminaaritehtävät. Illalla ohjelmassa todennäköisesti Pub Polo.

2 kommenttia:

  1. Mahdoitkohan siis olla yksi niistä equestrian societyn älämölyävistä ihmisistä, jotka ajoivat meidät Originsista käytävän puolelle keskustelemaan? :P

    VastaaPoista
  2. Kai se on myönnettävä. Pahoittelen häiriökäyttäytymistämme!

    VastaaPoista