lauantai 5. maaliskuuta 2011

Vähän muutakin kuin song challengea

Eilen illalla oltiin K Barin Acoustic Sessions -illassa katsomassa ja kuuntelemassa, kun Kane soitti ja lauloi. Pienistä kämmeistä huolimatta hän piti hermonsa kurissa ja esityksen koossa ihailtavan hyvin - itse olisin varmasti paiskannut kitaran nurkkaan ja lähtenyt menemään. Ensimmäinen kappale oli ihana Yann Tiersenin Comptine D'Un Autre Été, L'après-Midi (joka muuten myös olisi voinut olla tämän päivän biisini 30 day song challengessa), seuraavana oli vuorossa Elliott Smithin Angeles, ja sitten Frightened Rabbitin Living in Colour. Viimeisenä oli Kanen oma kappale, joka oli hyvä ja sopi muuhun settiin erinomaisesti. Harmittaa, että unohdin ottaa kameran mukaan, kun aikataulumuutosten vuoksi meinasi tulla vähän kiire.

Nyt pitäisi opiskella ja olla tosi aikaansaapa, mutta milläs teet, kun ei ole tehtävät Moodlessa. Perjantaihin mennessä pitää tehdä jonkinlainen analyysitehtävä Language&Meaning -kurssille, joka on 35% kurssiarvosanasta. Lisäksi perjantai on Lang&Self&Society -esseen DL, ja viikolla on noin biljoona muutakin juttua tehtävänä, joten olisin eilisen ja tämän päivän aikana halunnut sen hoitaa pois päiväjärjestyksestä! NIIN! Ehkä nyt on taas tullut maristua tämän viikonlopun tarpeiksi.
Chuck Taylor Hi
Chuck Taylor Hi

Tarvitsisin uudet tennarit kevääksi. Normaalisti en ole suuri Marimekon ystävä, mutta nämä tennarit on kyllä aika siistit - ja varmaan aika hyvän hintaisetkin... Sitä paitsi näitä on rajoitettu määrä myynnissä vain kolmessa myymälässä Suomessa, milläs sieltä ryntään ostamaan. Täytyy siis pitää silmät auki kukkarolle sopivampien vaihtoehtojen varalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti